22.09.2009 - 15:39

Ensinäkin pahoittelut siitä, etten saa liitettyä omia kuvia tähän postaukseen, koska tämä sivusto jotenkin temppuilee. Ylläpito hoi!! Joudun siis monen yrittämisen ja tuskastumisen jälkeen tyytymään Googlen tarjoamiin kuviin.
Kesällä 2008 teimme viikonloppureissun Benidormiin ystävä pariskunnan kanssa. Benidorm on asukasluvultaan pienehkö kaupunki, ympäri vuoden asuvia siellä oli vuonna 2006 noin 67 627, joka ei ole kamalan paljon, mutta kesällä määrä moninkertaistuu kun niin turistit kuin espanjalaisetkin valtaavat kaupungin valkoiset hiekkarannat, joista paikka on tunnettu. Kaupungissa on kaksi pitkää hiekkarantaa: Playa Levante eli "auringonnousun ranta" hotellialueen edustalla ja Playa Poniente eli "auringonlaskun ranta" paikallisten asuttaman vanhan Benidormin puolella. Hotellimme sijaitsi lähellä Playa Levantea ja aivan erään pienemmän rannan tuntumassa. Valitettavasti vaikka kuinka kaivelen, en löydä enää mistään hotellimme nimeä. Benidorm on mitä mainoin paikka rantalomailuun, mutta jos pelkkä rannalla löhöäminen alkaa viikon edetessä kyllästyttämään, löytyy läheltä sekä huvipuisto, että vesipuisto. Terra Mitica- huvipuistokeskuksen sanotaan olevan euroopan ensimmäinen teemapuisto. Aqualandia vesipuistossa taas vierähtää varmasti päivä niin lapsella kuin aikuisellakin. Koska itse vietimme kaupungissa vain muutaman päivän, keskityimme me siihen rannalla löhöilyyn ja tulipa sitä kerran käytyä myös baarissa. Yökerhot sijaitsevat kauempana ranta-alueelta ja koska meillä oli käytössä oma auto, lähdimme sillä katsomaan paikallista yöelämää. Ei muuten ollut ihan helppoa baarin löytäminen ventovieraasta kaupungista, autossa istuen. Lopulta päädyimme Penelope- nimiseen yökerhoon, joka osottautuikin lopulta loistovalinnaksi. Taisimme löytää hiukan syrjässä olevan, paikallisten suosiman clubin. Paikka oli isohko ja varsinkin alkuillasta hiljainen, mutta ihmisten lopulta reippaasti yli puolen yön jälkeen saavuttua, oli tunnelma loistava! Musiikki oli Espanjassa tällä hetkellä suuressa suosiossa olevaa electrohousea ja sai ihmiset tanssimaan aina aamuun asti.

Benidorm Palace- yökerho on suosittu yökerho, jossa itse emme ehtineet käymään, mutta jos aikaa ja kiinnostusta on, niin se ilmeisesti olisi yksi näkemisen arvoinen illanviettopaikka. Ilta alkaa yleensä flamencolla ja jatkuu kansainvälisemmällä varieteetyyppisellä musiikilla. Benidorm Palacen ohjelmanumeroita on kehuttu jopa Pariisin Moulin Rougen vertaisiksi. Yökerhon kotisivut löytyy tästä: http://www.benidorm-spotlight.com/benidormpalace/
Iltaisin rantakaduilla on monesti kojumyyntiä, joissa myydään kaikenlaista kivaa krääsää innoikkaille turisteille aina käsintehdyistä koruista kiikareihin.
Täysin emme harmeiltakaan säästyneet, joku pitkäkyntinen kun vei poikaystäväni laukun ja siihen päättyi mukava illallistamishetkemme. Jos nyt sanon, että liian varovainen ei omien tavaroiden kanssa voi olla, niin en liioittele yhtään. Istuimme mukavasti neljän hengen pöydässä, laukku oli laitettu pöydän alle, minun ja poikaystäväni jalkojen väliin. Kun tuli maksun aika ja aloimme kaivelemaan laukkua, sitä ei löytynyt mistään! Aikamme siinä päivittelimme, ettei se vaan voi olla mahdollista, kyllähän nyt vastapäätä olevat ystävämme olisivat nähneet jos joku ronkkii pöydän alla! Mutta ei..Pakko se oli myöntää, että laukku meni ja sen mukana tietysti sitten puhelin, lompakko, jossa hiukan käteistä, sekä ajo-että muut tärkeät kortit. Onneksi kamera oli pöydällä, kun olimme napsineet syödessä kuvia. Passit olimme onneksi myös ymmärtäneet jättää hotelliin, ja tämän jälkeen muistamme kyllä aina.
Tämä viikonloppu oli rentouttava ja ainakin meistä tuntui, että riittävä aika Benidormissa. Jos siellä on pidempään, niin kannattaa harkita myös auton vuokraamista ja päiväretkiä läheisiin kaupunkeihin, kuten Alicanteen johon on vain noin 40 kilometriä.

Kirjoittaja: Tytöntyllerö Kuvat: Google- kuvahaku
23.07.2009 - 23:20
Kun joku mainitsee Ibizan, mitä siitä tulee ekana mieleen? Aivan, öykkäröivät brittituristit, aamuun asti auki olevat baarit, rantabileet, päiväsaikaan rannoilla mellastavat bileporukat. Siis lyhyesti sanottuna vertaansa vailla oleva bilepaikka? Täytyy sanoa, että meilläkin oli jos jonkinmoisia odotuksia kyseisestä paikasta, mutta totuus oli kuitenkin erilainen. Vaikka olimmekin siellä sesonkiajan ulkopuolella, eli kesäkuun lopulla, niin en silti jaksa uskoa, että se olisi niin paljon vaikuttanut. Tai sitten se ei vain ole tämmöisen, keskiluokkaan kuuluvan pariskunnan paikka, sillä mainittakoon heti alkuun, että Ibiza on aivan ylihinnoiteltu paikka. Omienkin matkakokemusten perusteella uskallan sanoa, että Euroopasta löytyy useita halvempia ja jopa parempia bilepaikkoja. Tänä vuonna olin samaan aikaan Mallorcan Palma de novassa ja jos Ibitzasta sanotaan, että kesäkuussa siellä ei ole vielä sesonkiaika, niin Mallorcalla oli se oli kyllä täydessä kukinnossaan. Mutta keskitytään tällä kertaa Ibizaan ja kirjoittelen Mallorcasta myöhemmin lisää. Ibizan yökerhot ovat ehkä ainut hyvä asia paikassa ja niissä esiintyykin jatkuvasti tunnettuja dj:tä. Tosin hinnatkin ovat sitten sitä luokkaa ;) Ehkä osittain juuri näiden yökerhojen ja ajattelemamme kunnon biletyspaikan takia halusimme siellä käydä. Ja kyllähän se on hienoa sanoa, että on siellä tullut käytyä ja olihan se myös hienoa nähdä, mutta ei meillä sinne mikään hinku ole uudestaan. On tietysti vaikea sanoa, mimmoinen paikka olisi sinkun silmistä nähtynä, mutta tämmöinen Ibiza oli pariskunnan silmin:

Hotellista oli upea näköala rantakadulle, josta alkoi ravintolat
Olimme varanneet Hotelli Maritimon, joka sijaitsee Eivissa- nimisessä kaupunginosassa, joka on Ibizan ns. pääpaikka. Pähkäilimme aikamme, että varaammeko hotellin Eivissasta, vaiko 20 minuutin päässä olevasta Sant Antoniosta. Päädyimme kuitenkin Eivissaan, koska luimme, että siellä olisi eniten yöelämää ja muutenkin meininkiä ja menoa. Päästyämme hotelliin, tuli eteen pieni vastoinkäyminen, sillä hotelli olikin ylibuukattu, mutta kukaan ei ollut vaivautunut ilmoittamaan siitä meille. Saimme pyöräkellarin avainta muistuttavan avaimen käteemme ja ihmettelimme muita tiskillä näkyviä avaimia, jotka olivat aivan erinäköisiä. Tyytyväisenä respan tyttö neuvoi meidät huoneeseemme, joka sijaitsi hotellin alimmassa kerroksessa ja meidän epäilykset huoneen suhteen kasvoivat. Mainittakoon vielä, että maksoimme viikon majoituksesta melkein 600€, joten odotimme semmoista perus siistiä huonetta, jossa olisi yhteinen sänky ja parveke. Oven takaa paljastui kuitenkin karu totuus: yksi pienen pieni, kapea ikkuna, jonka edessä oli kalterit ja josta oli vähemmän hemaiseva näköala vastapäisen talon seinään, neljä erillistä vuodetta, ja kylpyhuone, jossa oli suihkuverhon tanko teipattu kasaan ilmastointiteipillä. Kyllä, ihan oikeasti. Mieheni lähti oitis valittamaan asiasta, mutta kesäapulaisena oleva respatyöntekijä ei osannut sanoa juuta eikä jaata koko asiaan ja totesi vain olevansa töissä siellä ja pyysi meitä odottamaan seuraavaan päivään, ehkä sitten varautuu huone joka me oltiin kuulemma oikeasti varattu. Kävimme kysymässä muista lähellä olevista hotelleista, josko löytyisi vapaita huoneita. Ja löytyihän niitä. Totesimme respan naiselle, että haluamme rahat takaisin ja vaihdetaan hotellia. Sitten vasta alkoi tapahtumaan. Jouduimme tosin itse soittelemaan vielä jonnekin ylemmälle taholle, jossa asiaa kovasti pahoiteltiin. Loppujen lopuksi saimme ihan hyvän tarjouksen, olimme ensimmäisen yön ilmaiseksi kellarissa ja loppuviikoksi saimme merinäköalalla olevan parvekkeellisen huoneen. Ärsyttävintä oli, että jollemme me olisi valittaneet asiasta, ei kukaan olisi tehnyt asialle mitään. Olimme kuitenkin tyytyväisiä, kun saimme jopa paremman huoneen mitä olimme varanneet ja halvemmalla. Muuten hotelli oli mukava, aamupala ei kuulunut meidän hintaan, mutta hotellin alakerrassa oli hyvä ravintola, jossa kävimme aamupalalla ja muutaman kerran muutenkin pizzalla. Hotellissa oli vain sisä uima-allas, mutta meitä se ei haitannut, kun semmoinen löytyy tällä hetkellä kotipihalta ja halusimmekin meren rannalle. Pieni ranta löytyykin ihan hotellin vierestä, joka ei tosin ole koolla pilattu, mutta viiden minuutin kävelymatkan päästä löytyy isompi hiekkaranta. Rannat yleisesti eivät ole Ibizalla Espanjan parhaimmistoa, teräviä kiviä ja levää löytyi ainakin molemmista Eivissan lähellä olevista rannoista. Hotellin ympäristö oli rauhallista, mutta rantakadulta löytyi useita hyviä ravintoloita. Tyypillistä 10-15 € Menu del dia :ta löytyi päiväsaikaan melkein jokaisesta ravintolasta ja osasta myös iltaisin. Tähän kuuluu alkuruoka, pääruoka, jälkiruoja ja juoma. Mitään härän marmoripihviä ei kannata odottaa, mutta usein pihvi on hyvä peruspihvi. Juomaksi saa yleensä ottaa vettä, kivennäisvettä, viiniä, olutta tai espanjalaista Vino de caseraa, joka on käytännössä Spriteä ja halpaa punaviiniä sekoitettuna. Tämä on raikas ja toimii etenkin kuumalla ilmalla. 
Eivissa
Eivissasta löytyy myös upea vanhakaupunki, joka teki meihin vaikutuksen. Koko vanhankaupungin osa on rakennettu isoon linnaan ja linnan siällä kulkeviin katuihin. Sieltä löytyy hyviä ruokapaikkoja, mutta kannattaa muistaa, että hinnat ovat kalliimmat mitä muualla kaupungissa. Maasto on siellä nousevaa ja laskevaa ja kuumalla ilmalla raskasta, joten vettä kannattaa varata kunnolla mukaan. Suosittelen ehdottomasti täällä käymistä, jos kunto eilisillan biletyksen jälkeen antaa periksi ;) Maisemat ovat upeita ja linna itsessään on todella hieno. 
Vanhakaupunki

Vanhastakaupungista oli upea näköala
No tottahan toki me baareissakin käytiin, kun kerran Ibizalla oltiin. Kaikki baarit sijaitsevat kauempana keskustasta ja niihin noutui menemään takseilla. Sisäänheittäjiä oli kuitenkin ympäri Eivissan keskustaa ja lippujen hinnoista kannattaakin tinkiä niin paljon kuin mahdollista. Olimme itse varanneet Amnesiaan liput jo etukäteen netistä, koska siellä esiintyi yksi suosikki dj: mme Markus Schultz. Amnesia on iso clubi Ibizalla, jossa esiintyy jatkuvasti tunnettuja dj:tä. Liput sinne maksoivat 40€ ja lippujen hintoihin sisältyi juoma. Paikka ei kuitenkaan täyttänyt odotuksiamme, vaikka periaatteessa olikin iso ja näyttävä clubi. Heti sisälle mentäessä portsari tutki laukun ja totesi, ettei sinne saa ottaa kameroita mukaan, vaan ne piti jättää ns. narikkaan joka maksoi 3€. Eniten tässä ärsytti se, ettei missään mainittu etukäteen tämmöistä seikkaa. Ei edes siinä A4 kokoisessa lipussa, jossa kyllä muuten luki kaikki mahdolliset tiedot. Kaikenlisäksi ympäri baaria oli jokapuolella tippikulhoja. Ainut kenelle olisin voinut jättää tippiä, oli siivoojaressu, joka joutui siivoamaan jatkuvasti vessoja kaikenmaailman roiskeista. Siivoojaltakin tämmöinen tippikulho siis löytyi :) Nähtyämme tämän baarin, emme enää ihmetelleet miksi ihmiset käyttivät siellä muita huumaavia aineita, kuin alkoholia. Vodka-redbullista sai pulittaa 18€ ja, uskokaa tai älkää, 0,33cl vesipullosta 15€! Ibizan kraanavettä voi periaatteessa juoda, mutta voin kertoa, että se maistui samalta kuin suoraan merivedestä juotuna. Emme kuitenkaan halunneet edes periaatteesta maksaa vesipullosta 15€. Jos tässä baarissa jotain hyvää oli, niin esitanssijat, jotka todella osasivat hommansa. Tytöt keikkuivat katonrajassa alusvaatteet päällä ja näin naispuoleisena täytyy todeta, että niitä kyllä mielellään katseli, sen verran hyvin tytöt tanssivat. Amnesia on siis varmasti käymisen arvoinen paikka, mutta oma vesipullo kannattaa varata laukkuun ja kamera jättää suosiolla hotellille. Kun lähdimme baarista aamunkoitteessa, tuli ulkona vastaan useita kyytiä tarjoavia kuskeja. Ei siis oikeita taksikuskeja, vaan lisätienestejä tekeviä heppuja, jotka onnistuivat meidät huijaamaan kyytiin, sanomalla, ettei tähän aikaan saa millään taksia kun kaikki lähtee baarista. Aikamme pähkäiltyämme ja todettuamme, ettei missään kyllä takseja näy, hyppäsimme kyytiin. Kävi kuitenkin niin, että kun tämä kuski kiersi Amnesia toiselle puolelle, oli siellä pitkät jonot takseja, eikä juurikaan jonoa (emme siis olleet ainoat lankaan menneet). Kyllä otti päähän, ettemme tajunneet siellä puolella käydä. Pähkäilimme kyydissä, että kuinka tyhmiä oltiin, mitä vaan voisi sattua kun ihan vieraan kyytiin menee. Onneksi kuitenkin kohdallemme sattui rehellinen mies, joka kiltisti kyyditsi meidät hotellille. Suosittelen kuitenkin katsomaan myös sen toisen puolen baarista, ennen kuin kiipeää ventovieraan kyytiin ;) Meillä sattui olemaan hyvä tuuri, mutta rehellisten kuskien joukkoon mahtuu myös epärehellisiä.

Amnesia
Toinen baari jossa kävimme, oli Pacha. Koska siellä esiintyi sinä iltana David Guetta, liput maksoivat 27€ ja siihenkin sisältyi yksi juoma. Tinkasimme monelta lipunmyyjältä lippuja, mutta kukaan ei myynyt halvemmalla kuin tuo 27€, joten jokin raja tuntuu niilläkin olevan. Jokatapauksessa sen verran kannatti maksaa, koska bileet olivat paremmat mitä pari päivää aikaisemmin Amnesiassa. David oli aivan huippu ja vaikka paikka oli tupaten täynnä, ei se haitannut hyvää meininkiä. Ihmiset tanssivat pöydillä ja kaikilla oli hauskaa. Ibizan Pachasta löytyi myös toinen sali, jossa soitteli vähemmän tunnettuja dj:tä. Koska paikka oli viimeisintä nurkkaa myöten täynnä ihmisiä, ainoa miinus tulee siitä, että baaritiskille oli kertakaikkiaan mahdotonta päästä. Jos onnistui jotenkin änkemään itsensä sinne asti, sieltä takaisin tulo, ilman että juomaa on kaatunut jokaisen vastaan tulijan ja itsensä päälle, on jo aikamoinen saavutus. Mutta tämä oli hyvä clubi, eikä menoa haitannut edes yksi irronnut varpaankynsi :D Kyllä, täällä kannattaa käydä!

Ehkä koko Ibizan paras ranta on Platja d´en bossa. Se on pitkä ranta, jossa on kultaista hiekkaa ja joka on lähellä keskustaa. Me kävimme siellä yhtenä iltana, kun elimme jonkin näköisten rantabileiden toivossa, mutta semmoisia emme onnistuneet löytämään koko aikana mistään. Joka tapauksessa ranta oli iso ja päivisin siellä on varmasti paljon porukkaa. Koska emme käyneet uimassa tällä rannalla, emme osaa sanoa kuinka kivikkoista tai ei-kivikkoista ranta uidessa oli. Platja d´en bossan lähellä oli myös hotelleja, joten jos haluaa hotellin kunnollisen rannan vierestä, kannattaa se ehdottomasti ottaa täältä.

Platja d´en bossa
Viimeisenä päivänä huristelimme taksilla katsomaan Sant Antonion. Ja siellähän se paras meininki tuntui olevan! Olimme tosiaan lukeneet netistä, että eniten porukkaa on Eivissassa, joka on Sant Antoniota isompi paikka. Ehkä sesonkiaikaan, joka on heinä-elokuussa siellä onkin, mutta ainakin nyt eniten nuoria oli Sant Antoniossa. Toisien sanoen, eniten brittituristeja oli siellä. Pidemmän päälle niiden jatkuva metelöinti voi alkaa tosin ärsyttämään. Kaikki hotellit olivat vieri vieressä rantaviivalla ja melkein jokaisen hotellin yhteydessä oli hieno ravintola. Itse ranta Sant Antoniossa oli huono, pelkkää kivikkoista, epätasaista ja terävää kalliota. Joten jos haluaa kunnon rannan, täältä sitä ei saa. Mutta muuten täällä oli kyllä enemmän nuoria ja ympäri vuorokauden jatkuva biletys on taattu :) Täältä löytyy myös se tunnettu Cafe del már, joka on tuttu ainakin monista trancebiiseistä. Se ei kuitenkaan ollut niin hieno, mitä ehkä antaa ymmärtää, mutta parasta Cafe del márissa onkin se, että sieltä näkee kuinka aurinko laskee suoraan mereen. Se jäi meiltä näkemättä, mikä vähän harmittaa.

Cafe del már näytti näin päivällä varsin tavalliselta ravintolalta, mutta sieltä näkee illalla varmasti upean auringonlaskun

Saint antonio
Kaikenkaikkiaan Ibiza antaa varmasti parastaan sinkkuihmisille, mutta oli se ihan näkemisen arvoinen paikka pariskunnallekin, vaikkakin Espanjasta löytyy meidän mielestämme parempiakin bilepaikkoja!
Kirjoittanut: Tytöntyllerö Kuvat: Omat kuvat/Google kuvahaku
23.07.2009 - 18:15
CLUB PACHA
Pacha on iso ja suosittu ketju, joita löytyy ympäri Espanjaa. Itse olemme käyneet Ibizan Pachassa, sekä tietysti Madridin Pachassa. Paikat muistuttavat hyvinkin paljon toisiaan, mutta Madridin Pacha on pienempi. Pienestä koosta huolimatta, on se yksi kaupungin suosituimpia clubeja. Toisin kuin monissa muissa baareissa, siellä ei ole kuin yksi sali, jossa soi tasaiseen tahtiin trance ja electrohouse. Ehkä juuri paikan pienuudesta johtuen, tunnelma siellä on hyvä ja ihmiset mukavia. Harmittavaa paikassa on ainoastaan sen, ettei siellä ole juurikaan istumapaikkoja ja nekin vähäiset mitä siellä on, pitää varata etukäteen. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, ettemme muista sisäänpääsyn hintaa, mutta se noudattaa samaa linjaa mitä kaikki muutkin tunnetummat baarit, eli noin 20€. Täälläkin lipun hintaan kuuluu juoma, tosin esim. vodka-redbullista saa pulittaa euron verran lisämaksua. Ja jälleen kerran juomaan kuuluu iso lasia vodkaa ja Redbull tölkki käteen. Musiikki paikallisissa baareissa tuntuu suomalaisen korvaan aluksi todella kovalta, mitä se onkin, joten herkkäkorvaisen kannattaakin varata laukun pohjalle korvatulpat. Pukeutumisvinkkinä vielä sen verran, että monissa Madridin baareissa on dress code, joka edellyttää siistit vaatteet. Normaaleilla tennareilla ei välttämättä pääse baareihin ollenkaan. Monilla naisilla näkee yökerhoissa jopa aavistuksen juhlavaa pukeutumista ja vain harvoilla paikallisilla on farkut. Mekot ja hameet ovat yleisimpiä yhdistettynä tietysti korkeihin korkoihin tai muuten siisteihin kenkiin. Miehillä näkee paljon farkkuja ja siistejä kauluspaitoja. Mitenkään erityisen siististi ei tietenkään tarvitse pukeutua, kunhan muistaa laittaa hiukan parempaa päälle, mitä yleensä pieneen suomalaiseen kulmakuppilaan ;) Pacha on paikka, missä kannattaa ehdottomasti käydä, mikäli kyseinen musiikki kolahtaa. Ovet ovat auki aina aamukuuteen ja heti Pachan vieressä on Tribunalin metropysäkki, josta lähtevät metrot liikkeelle kuudelta.

Club Pacha Calle de Barceló 11 28004 Madrid, Spain +34 914 472 870
Kirjoittanut: Tytöntyllerö Kuva: Google kuvahaku
17.06.2009 - 20:56
Koska emme ole mitään mahdottomia kulttuuri-ihmisiä, on Madridista kertominen helpointa aloittaa baareista ja klubeista. Yökerhoja ja pikku baareja löytyy varmasti jokaisen makuun, itse olemme katsastaneet ne suurimmat ja tunnetuimmat klubit, joista ajattelin nyt vähän kertoa.
TEATRO KAPITAL
Yksin Madridin suurimmista yökerhoista vetää puoleensa varmasti suurimman osan turisteista monipuolisuutensa ja kokonsa ansiosta. Kuusikerroksisen clubin jokaisessa kerroksessa soi erilainen musiikki, tosin paras meininki löytyy alakerran suurelta trance-puolelta. Espanjalaista musiikkia soi ylimmässä kerroksessa ja väliin mahtuu niin r´n´b puoli kuin leffateatterikin, jossa rakastuneet parit saavat kuolata toistensa rinnuksille. Paikka on aikalailla turistien valtaama, ja siellä kuuleekin enemmän englantia kuin espanjaa. Ja ennen kun lähtee tunkemaan itseään kohti baaritiskiä, kannattaa tietää, että baaritiskien läheisyydessä on ns. lipunmyyntipisteitä, joista ostetaan lippu millä vasta haetaan juoma baaritiskiltä. Ensialkuun vaikealta ja oudolta kuulostava tapa on itseasiassa varsin kätevä ja nopeuttaa kummasti juomien saamista. Niinkuin jokaisessa baarissa Madridissa, myöskin täällä juomien hinnat ovat kalliita, mutta sisältävät kolme kertaa enemmän viinaa mihin suomalainen on tottunut kotosuomessa. Juomien hinnat ovat siinä 10-15€ tietämillä ja oudoksuntaa saattaa aiheuttaa myös tapa tarjoilla juoma. Esimerkiksi tilatessa vodka-redbullin baarimikko lorauttaa lasin puolilleen kirkasta ja antaa Redbullin kätöseen. Onkohan tämäkin joku myyntikikka koska tavaraa kädet täynnä on hankala liikkua täpötäydessä tilassa ja näin juoma tulee juotua nopesti pois käsistä? Istumapaikkoja halavien kannattaa ja pitääkin varata pöytä clubista erikseen, jollei halua istua pimeässä leffateatterissa tai kolmoskerroksen lounge-puolella. Alakerran trance-puolelta löytyy silmänruokaa juhlijoiden lisäksi myös esitanssijoista, jotka keikuttelevat lavalla aina valomerkkiin asti, mikä tulee kuudelta. On muuten kumma, miten vähäpukeiset naikkoset ja nahkaliiveihin sonnustautuneet miehet saavat pyllistellä lavalla kaikessa rauhassa, ilman että kymmenpäinen kännijoukko heiluu lavalla mukana. Joten pitääkän näppinne kiltisti kurissa mikäli tänne päädytte! Alakerran tunnelman kruunaa aika-ajoin pamahtava jättimäinen savukone, joka puhaltaa katosta suurimman osaa tanssilattiasta peittävän savupilven. Tämän rinnalla ei suomalaiset pikkutuhnautuksen päästävät savukoneet tunnu enää miltään! Kaikenkaikkiaan varmasti käymisen arvoinen paikka ja yksi Madridin suosituimmista yökerhoista!


C/ Atocha 125 28012 Madrid, Spain +34 914 202 906 www.grupo-kapital.com
Kirjoittanut: Tytöntyllerö Kuvat: Omalta koneelta
16.06.2009 - 20:27
Kerrotaan nyt ihan alkuun vähän itse blogin pitäjistä. Varovainen veikkaukseni on, että minä, suhteen kauniimpi osapuoli tulen kirjoittelemaan tänne enemmän. Johtuen siitä yksinkertaisesta syystä, että mies käy töissä päivisin, kun taas minä vietän päivät hyvin pitkälti kotona koiramme kanssa. Asumme siis tällä hetkellä Espanjassa, Madridissa, tai jos ihan tarkkoja ollaan niin noin 15 kilometriä Madridista, Alcobendas nimisessä kaupungissa, jossa on hiukan yli 100 000 asukasta. Olemme asustelleet täällä vuoden 2008 maaliskuusta asti jolloin mies sai täältä töitä ja minä muutin tietysti mukana. Itse olen 23- vuotias tytöntyllerö ja toinen osapuoli on 30- vuotias miehenmöllerö. Mukaamme Suomesta lähti myös kohta kaksivuotias bokseriuros.
Keksimme vasta nyt idean blogin perustamiseen, joten takataskussa on jo muutamia reissuja viime kesältä. Kerromme myös niistä kunhan ehdimme :)
Mukavia lukuhetkiä toivottaa Tytöntyllerö ja Miehenmöllerö
|
Kirjoittaja
Blogia pitää supisuomalainen pariskunta, jonka tämänhetkisenä asuinpaikkana on Espanjan Madrid. Blogissamme kerromme seikkailuistamme Espanjan sisällä ja vähän myös sen ulkopuolella.
|